SoJyn C-pojat SM-karsinnoista loppusarjaan

24.7.2015

Sotkamon Jymyn C16-pojat selviytyivät yhden välivuoden jälkeen SM-karsinnasta ikäluokkansa loppusarjaan, joka pelataan ensi viikolla Oulussa järjestettävällä nuorisoleirillä. Vuosi sitten Seinäjoella Jymy joutui pelaamaan leirin pelisarjassa.

Jymy pelasi kuuden joukkueen SM-alkusarjassa ja sijoittui siinä Oulun Lipon jälkeen toiseksi. Ainut tappio tuli kesäkuussa juuri Lipolle jaksoin 2-0. Vierasottelunsa Oulussa Jymy voitti 2-1, mutta se ei riittänyt karsintalohkon voittoon.

Lohkosta pääsi neljä parasta SM-loppusarjaan, Lipon ja Jymyn lisäksi Pattijoki ja Ylivieska.

Sen sijaan C-tyttöjen loppusarjaan kainuulaisjoukkueiden taidot eivät riittäneet. Kajaanin Pallokerho sijoittui kuuden joukkueen alkusarjassa neljänneksi ja olisi päässyt Lipon kanssa karsimaan loppusarjapaikasta, mutta luovutti  ja pelaa Oulussa pelisarjassa. Samoin tekee Vuokatin Veto, joka jäi karsintalohkossa viimeiseksi voitettuaan vain yhden kymmenestä ottelustaan.

Sunnuntaina alkavalle ja perjantaihin asti kestävälle nuorisoleirille osallistuu kaikkiaan 57 tyttöjen ja 37 poikien joukkuetta.