Pesiskouluturnaus Kajaanissa

24.6.2009

Kuhmon Kiva-Pesis I vs. Sotkamon Jymy
Kuhmon Kiva-Pesis I vs. Sotkamon Jymy

Kesän ensimmäinen pesiskoululaisille tarkoitettu turnaus pelattiin tiistaina 23.6.2009 Kajaanin liikuntapuistossa.

Kesän ensimmäiseen pesiskouluturnaukseen osallistui yhteensä viisi joukkuetta: Kajaanin Pallokerho I ja II, Kuhmon Kiva-Pesis I ja II sekä Sotkamon Jymy. Joukkueissa pelasi sekä tyttöjä että poikia, joko sekajoukkueina tai omina joukkueina. Joukkueiden ikäluokat olivat myös melko laajoja. Turnauksen nuorimmat osanottajat olivat vasta 5-vuotiaita, mutta mukana oli myös yli 10-vuotiaita.

Turnaus pelattiin yhdessä lohkossa. Yhteensä päivän aikana pelattiin yhdeksän ottelua, kestoltaan kolme vuoroparia. Ainoastaan Kajaanin joukkueet eivät pelanneet toisiaan vastaan turnauksessa. Muille joukkueille kertyi päivän aikana neljä ottelua melko tiiviillä pelitahdilla, mutta silti lapset jaksoivat keskittyä pelaamiseen, vaikka lämpötilakin oli yli 20 astetta. Turnaus näytti olevan mieluisa niin pelaajille kuin valmentajillekin, sillä turnauksen aikana oli aistittavissa aitoa peli-iloa ja hauskanpitoa. Monille pelaajille ottelut olivat ihan ensimmäisiä kunnon pelejä.

Turnauksessa parhaiten onnistui Kuhmon Kiva-Pesiksen ykkösjoukkue, joka koostui pääosin F-ikäisistä pojista. Joukkue voitti kaikki neljä peliään melko selkein numeroin. Kuhmon kakkosjoukkue oli turnauksessa toinen voittaen kaksi peliä. Sotkamon Jymy oli kolmas ja Kajaanin Pallokerhon joukkueet sijoilla 4. ja 5.

Kainuun Pesis kiittää kaikkia joukkueita, tuomareita, kirjureita, toimitsijoita ja yleisöä osallistumisesta turnaukseen! Pesiskouluturnauksia on jatkossakin luvassa, ajankohdista ilmoitetaan seuroille myöhemmin.

 

Pesiskouluturnauksen kaikkien otteluiden tulokset voit lukea täältä.