Pesiskouluturnaus Kuhmossa

29.7.2009


Kuhmossa pelattiin keskiviikkona 29.7. kesän kolmas pesiskoululaisten turnaus.

Kuhmon turnaukseen osallistui kuusi joukkuetta: kolme joukkuetta Paltamosta, kaksi isäntäseurasta Kuhmosta sekä yksi Sotkamosta. Turnauksen A-sarjassa pelasi neljä joukkuetta ja B-sarjassa kaksi. 

Sekä Kajaanin että Paltamon pesiskouluturnauksen A-sarjan voittanut Kuhmon Kiva-Pesis I löysi tällä kertaa parempansa, sillä Sotkamon Jymy eteni tasaisen turnauksen voittoon puhtaalla pelillä. B-sarjassa Kuhmo II osoitti kuuluvansa paremminkin jo A-sarjaan voittamalla Paltamon kolmosjoukkueen murskaavin lukemin molemmissa peleissä.

Turnauksessa oli jälleen aistittavissa peli-iloa joka siivitti joukkueita hienoihin suorituksiin ja aitoon riemuun. Sellaista pesiskoulupelien pitää ollakin. Pelaajien otteissa on myös tapahtunut selkeää kehitystä kesän turnausten aikana, mikä on tietenkin loistava juttu! Se myös tukee sitä faktaa, että pelit kehittävät parhaiten! 

Kainuun Pesis kiittää isäntäseuraa Kuhmon Kiva-Pesistä järjestelyavuista. Kiitokset joukkueille, toimitsijoille sekä tietenkin yleisölle, jota muuten oli saapunut melko hyvin paikalle katsomaan otteluita. Pesiskoulukaravaani pysähtyy näillä näkymin vielä kertaalleen tämän kesän aikana. Viimeisen turnauksen isäntä on näillä näkymin Sotkamo. Sinne toivotaan jälleen runsasta osallistujamäärää, jotta saadaan hieno päätös kesän pesiskouluturnauksille. Ajankohdasta ilmoitetaan mahdollisimman pian.

Sitä odotellessa voitte tutkailla Kuhmon turnauksen ottelutuloksia täältä

 

 

Päivitetty: 29.7.2009