Lisenssimäärät ennallaan Kainuussa

1.7.2010

Kainuun alueen joukkueille maksettujen pelaaja- ja tuomarilisenssien määrä on pysynyt tasaisena kaudesta toiseen. Lievää nousua edelliskauteen on havaittavissa.

Kesäkuun loppuun mennessä lisenssejä oli maksettu yhteensä 437 (viime vuonna 435 yhteensä). Näistä tuomari-/toimitsijalisenssin haltijoita on 27 ja harrastepesispassilla sekä pesispassilla pelaavia yhteensä 56. Loput lisenssit ovat eri tasoisia kilpailulisenssejä, joista B-kilpailulisenssiläisiä on selkeästi eniten (263).

Niin ikään tuomarikorttien määrä on kasvanut edelliseen kauteen verrattuna hieman ja korttimäärä hipoo jo 200:n rajaa.

Lisenssiluokat