Valtakunnallisten leirien tulossatoa

9.8.2010

Valtakunnalliset leirit ovat tämän kesän osalta ohi, joten on aika vetää yhteen leirikesän saavutuksia kainuulaisittain. Kirkkaimpana helmenä on tietenkin Sotkamon Jymyn C94-poikien saavuttama Suomen Mestaruus Oulun Nuorisoleirillä.

Sotkamon Jymyn C94-poikien lisäksi mitalikantaan ylsivät myös Sotkamon Jymyn D96-pojat, jotka saavuttivat hopeaa Suurleirillä Porissa. Kaksi mitalia on hieno saavutus ja osoitus hyvin tehdystä juniorityöstä.

Nuorisoleirillä Jymyn C94-poikien kultamitalijoukkue voitti leirillä kaikki ottelunsa. Finaalissa kaatui isäntäjoukkue Oulun Lippo jaksoin 2-0 (9-0, 5-2). Kultajoukkueen lisäksi leirillä pelasivat Jymyn C95-pojat, jotka osallistuivat pelisarjaan. Loppusijoitus oli 9:s. Tyttöjen puolella kilpasarjaan osallistui Kajaanin Pallokerho, sijoittuen lopulta sijalle 13. Sotkamon Jymyn tytöt pelasivat leirillä pelisarjassa ja loppusijoitus oli 11:s.

Itä-Länsi edustajia joukkueista löytyi yhteensä seitsemän. Poikien kilpasarjassa Itää edustivat mestarijoukkueen Saku Hakkarainen, Sami Heikkinen, Veikko Vartiainen sekä Ismo Klemetti, joka toimi Idän joukkueen valitsijana. Poikien pelisarjan ainoa kainuulaisedustaja oli Sotkamon C95-joukkueen Tommi Kaikkonen. Tytöissä kilpasarjan Itä-Länsi otteluun valittiin Kajaanin Pallokerhon Laura Karjalainen ja pelisarjassa Sotkamon Jymyn Reeta Korhonen.

Suurleiriltä tuomisina hopeamitalit

D-nuorten Suurleiri järjestettiin Porissa. Kainuusta joukkueita oli mukana viisi. Parhaimpaan saavutukseen ylsi mahtavasti poikien kilpasarjan hopealle sijoittunut Sotkamon Jymy D96. Finaalivastustaja Kankaanpää oli finaalissa niukasti parempi 5-4.

Muut kainuulaisjoukkueet osallistuivat leirin pelisarjoihin. Poikien pelisarjassa Sotkamon Jymy D97 sijoittui 12:nneksi ja Kajaanin Pallokerho D97 15:nneksi. Tytöissä Sotkamon Jymy sijoittui pelisarjassa sijalle 6. ja Kajaanin Pallokerho sijalle 16.

Itä-Länsi -otteluihin joukkueista valittiin seitsemän edustajaa. Poikien kilpasarjassa Itää edustivat Jymyn D96-joukkueen Touko Rauatmaa ja Altti-Jussi Ronkainen sekä pelinjohtajana toiminut Tapio Penttilä. Pelisarjassa Idän joukkueessa pelasi Kajaanin Pallokerhon Antti Haverinen. Tyttöjen pelisarjassa Itää edustivat Sotkamon Jymyn Milla Pikkarainen sekä Kajaanin Pallokerhon Saila Berg ja Minna Kettunen, joka toimi Idän 2.pelinjohtajana.

Tenavaleirillä pelisarjaedustusta

Haapajärven Tenavaleirillä yksikään kainuulaisjoukkue ei osallistunut kilpasarjaan. Pelisarjassa pelasivat poikien puolella Kuhmon Kiva-Pesis ja Sotkamon Jymy sekä tyttöjen puolella Kajaanin Pallokerho ja Sotkamon Jymy.

Parhaimmaksi saavutukseksi tuli Kajaanin Pallokerhon tyttöjen kuudes sija. Sotkamon Jymyn tytöt sijoittuivat 11:nneksi. Pojissa Kuhmon Kiva-Pesis sijoittui 13:nneksi ja Sotkamon Jymy sijalle 17.

Poikien pelisarjassa Itää pääsivät edustamaan Kuhmon Aleksi Klemetti ja Sotkamon Kalle-Tapio Huusko. Tytöissä Idän joukkueeseen valittiin Kajaanin Reetta Kokkonen ja Minna Kettunen (2.pelinjohtaja) sekä Sotkamon Inka Ronkainen.

Naperot leireilivät Joensuussa

Nuorin ikäluokka eli Naperot viettivät leirinsä Joensuussa. Sotkamon Jymyn F-pojat osallistuivat myös leirille. Leirin aikana pojat pelasivat 8 ottelua, joista saldona 3 voittoa, 2 tasapeliä ja 3 tappiota. Sarjoissa ei sijoituksia jaettu ja varsinaista Itä-Länsi -ottelua ei myöskään pelattu.