Pesistuomarikoulutus Kainuussa

4.4.2011

Tuomarikoulutus käynnistyy keskiviikkona 6.4. ja tiistaina 12.4. Kajaanissa pidettävillä tilaisuuksilla.

Kainuun Pesiksen tavoite taas: 200 tuomaria

Kainuun Pesis koulutti viime vuonna yhteensä 196 kortillista tuomaria. Sama on tavoitteena tänäkin keväänä.

Tuomarikoulutus käynnistyy keskiviikkona 6.4. ja tiistaina 12.4. Kajaanissa pidettävillä tilaisuuksilla. Ensimmäinen ilta on tarkoitettu mies- ja poikapelaajille, toinen nais- ja tyttöpelaajille. Kouluttajana toimii superpesistuomari Aleksi Kortelainen, joka tänäkin vuonna vastaa Kainuun ns. aikuistuomareiden kertauskursseista ja tuomarikokeiden pitämisestä.

Koulutuskierros jatkuu Vuokatin urheiluopistolla 19.4. ja 3.5. pidettävillä kursseilla. Ensimmäinen  ilta on aikuispelaajille ja B-C-junioreille, toinen nuoremmille. Kaikkiin koulutustilaisuuksiin toivotaan myös pelaajien vanhempia.

Kolmannessa vaiheessa koulutuskierros jatkuu Kuhmossa, Suomussalmella ja Paltamossa. Kajaanissa ja Sotkamossa pidetään erikseen myös pesiskoululaisten sääntökurssit.

Vaikka kortillisia tuomareita on paljon, pääosa heistä on 2-3 sarjaa pelaavia junioreja. Aikuisten ottelujen viheltäjistä on edelleen pulaa. Korkeinta tasoa (B-taso) Kainuun tuomareista edustavat kajaanilaiset Arttu Heikkinen ja Anssi Kyllönen, jotka välivuoden jälkeen viheltävät naisten superin ja miesten ykköspesiksen otteluja. C-tasolla on kahdeksan tuomaria, muut ovat D-tasolla ja nuorisotuomareita.

Sovitut tuomarikoulutustilaisuudet Kainuussa:
Ke 6.4. kello 17.30 Kajaanissa KPK:n  toimiston Anturi-kokoustila miehet, A-B-C-pojat ja heidän vanhempansa.
Ti 12.4. kello 17.30 Kajaanissa KPK:n toimiston Anturi-kokokoustila naiset, B-C-tytöt ja heidän vanhempansa.
Ti 19.4. kello 17.30 Vuokatin urheiluopiston Iso Pölly-luentosali aikuispelaajat, A-B-ikäiset ja heidän vanhempansa.
Ti 3.5. kello 17.30 Vuokatin urheiluopiston Iso Pölly-luentosali C-D-ikäiset ja nuoremmat sekä vanhempansa.
Myöhemmin: Kuhmo, Paltamo, Suomussalmi, Kajaanin ja Sotkamon pesiskoululaiset.