KAINUUN PESIS TUKEE TENAVALEIRIN JOUKKUEITA JA PESISKOULUJA

6.3.2012

Ristijärven kunnan liikunnanohjaaja Elisa Karppinen (vas.) ja Kainuun Pesiksen seuratyöntekijä Marjukka Urpelainen suunnittelemassa lasten pesiskoulun järjestämistä ensi kesänä Ristiärvellä ja Hyrynsalmella.
Ristijärven kunnan liikunnanohjaaja Elisa Karppinen (vas.) ja Kainuun Pesiksen seuratyöntekijä Marjukka Urpelainen suunnittelemassa lasten pesiskoulun järjestämistä ensi kesänä Ristiärvellä ja Hyrynsalmella.

1)KAINUUN JOUKKUEET TENAVALEIRILLE SOTKAMOON; 2)VETÄJÄLLÄ TARVITAAN JPVT-TODISTUS; 3)TUOMARIKOULUTUS KÄYNTIIN; 4)TUKEA PESISKOULUJEN TOIMINTAAN; 5)LIPUNKANTAJA-PALKINTO JOKA SEURAAN 5)TIIVISTELMÄ TÄRKEISTÄ PÄIVÄMÄÄRISTÄ.

KAINUUN JOUKKUEET TENAVALEIRILLE SOTKAMOON

Ilmoittautuminen pesäpallon valtakunnallisille nuorten leireille alkoi 1.3. Kuten ennenkin, pääosa leiripaikoista täyttyi heti parin kolmen ensimmäisen ilmoittautumispäivän aikana. Esimerkiksi Tenavaleirille Sotkamoon 22.-27.7. oli maanantaihin 5.3. mennessä ilmoittautunut yhteensä 74 alle 12-vuotiaiden tyttöjen ja poikien joukkuetta. Leirille otetaan 96 joukkuetta.

Kainuun Pesis on päättänyt tukea uusien kainuulaisten joukkueiden osanottoa Tenavaleirille maksamalla joukkueen pelinjohtajan/valmentajan pesispassin 148 euroa. "Uusi joukkue" on joukkue, joka ei osallistunut vastaavalle leirille viime kesänä. Tällaisia joukkueita ovat Kajaanin Pallokerhon E-poikien sekä Kuhmon, Paltamon, Suomussalmen ja Vuokatin molemmat joukkueet.

Ilmoittautuminen Tenavaleirille tapahtuu pesis.fi-nettisivujen kautta. Ilmoittautuminen vahvistetaan maksamalla ennakkoon kolmen leiripassin hinta. Muut oihjeet löytyvät www..tenavaleiri-sivuilta. Huomaa, että Tenavaleirin passilla pääset seuraaman avajaisten ohessa miesten Itä-Länsi-ottelun, joka pelataan Sotkamossa sunnuntaina 22.7.

Tenavaleirille ovat Kainuusta ilmoittautuneet toistaiseksi vain Jymyn tytöt ja pojat sekä KPK:n tytöt. Nyt vauhtia, että ehditte mukaan!. Kerrankaan ei ole pitkä matka valtakunnalliselle leirille. Ja mukavaa varmasti on, sen muistavat mm. Suomussalmen Rastin E-pojat vuoden 2006 leiriltä pelattuaan pelisarjan finaalissa.

VETÄJÄLLÄ TARVITAAN JPVT-todistus

Yksi leirille pääsemisen ja avustuksen ehto on, että leirijoukkueen vetäjällä tulee olla todistus Juniorien pesisvalmentajatutkinnon suorittamisesta. Kainuun Pesis on yrittänyt järjestää JPVT-koulutuksen kahdesti tänä talvena, mutta laihoin tuloksin. Osanottajia ei ole löytynyt riittävästi. Mutta ei annetaa periksi. Kurssi on edelleen Saku Komulaisen suunnitelmissa. Koulutus järjestetään huhti-toukokuussa, mikäli 6-8 osanottajaa löytyy. Näin Kuhmon, Paltamon ja Suomussalmen nuoret voivat osallistua leirille. Lisätietoja kouluttaja Saku Komualinen.

TUOMARIKOULUTUS KÄYNTIIN

Kainuun Pesiksen vastaavana tuomarikouluttajana toimii Juuso Hyvönen ja nuorisotuomarikouluttajana Arttu Jurvakainen. Yhteys pikaisesti Juusoon ja paikkakunnan koulutuspäivä kalenteriin! Uutta koulutuksessa on, että teoriakoulutuksen ja sääntökokeen lisäksi jokaisessa seurassa järjestetään ns. kenttäkoulutus eli tuomarien käytännön koulutus harjoitusottelujen yhteydessä. Juuso ja Arttu olivat tammikuussa PPL:n tuomarikouluttajien koulutuksessa ja omaavat viimeisimmän sääntötiedon Kainuussa.

TUKEA PESISKOULUJEN TOIMINTAAN

Kainuun Pesis on päättänyt tukea myös alueensa pesiskoulujen toimintaa. Kukin seura saa 300 euron avustuksen kauden päätteeksi täytettyään liitteen mukaiset kriteerit pesiskoulunsa järjestämisessä. Näillä kriteereillä pyritään yhtenäistämään alle 14-vuotiaiden tyttöjen ja poikien kesäajan toiminnan  laatuvaatimukset ja tietysti varmistamaan kaiken järjestetyn toiminnan kirjaaminen. Määrät ja luvut ovat entistä tärkeämpiä Pesäpalloliiton jakaessa maakunnallisille yhdistyksille toiminta-avustuksia. Eli mitä enemmän toimintaa ja suurempia numeroja, sitä enemmän euroja ja sitä kautta tukea alueen seuratoimintaan. Toimiva pesisseura on kaiken toiminnan ydin ja PPL:n toiminnan teema 2012!

Tukea seuran pesiskoulutoiminnan suunniteluun ja ohjaajakoulutusta antaa PPL:n alueen puolesta Jenni.

Lue lisää asiasta tästä.

LIPUNKANTAJA-PALKINTO JOKA SEURAAN

Pesäpallo viettää 90-vuotisjuhlavuotta. Näin toimintavuosi on täynnä erilaisia juhlatapahtumia. Valtakunnalliset päätapahtumat ovat PPL:n kevätkokouksen yhteydessä huhtikuussa ja syyskokokouksen yhteydessä marraskuussa Jyväskylässä sekä Itä-Länsi-viikonlopun yhteydessä 20.-22.7. Sotkamossa, minne mm. kootaan kaikkien seurojen liput näyttävään juhlakulkueeseen.

Kainuun Pesis kiertää maalis-huhtikuussa alueensa seurat ja esittelee juhlavuoden tapahtumien lisäksi mm. tenavaleiriä, Miljoona koppia-kisaa (8.--11.5.), Itä-Länsi-viikonloppua ja seurojen kehtitämistoimia yleensä. Lisäksi SuperJymy tekee huhti-toukokuussa oman markkinointikierroksensa näytösharjoituksineen ja jakaa vapaalippua toukokuun koululaisotteluunsa.

Kainuun Pesis palkitsee seuratapaamisten yhteydessä jokaisen paikkakunnan/seuran 2000-luvun Lipunkantajan eli henkilön, jonka ansiosta toiminta on ollut jatkuvaa, näkyvää ja tuloksellista. Esitys palkiittavasta allekirjoittaneelle 16.3. mennessä.. Projektityöntekijämme Marjukka Urpelainen ottaa lähipäivinä yhteytettä ja pyrkii sopimaan tämän Lipuntakantaja-palkitsemistilaisuuden ajankoihdan, joten miettikää sekin jo valmiiksi ja kootkaa vähintään johtokunta tätä tilaisuutta varten.


Tässä vielä tiivistelmä päivämääristä:
- sarjailmoittautumiset K-Pohjanmaa tämä viikko, P-Suomi 15.3. ja Kainuu 28.3. mennessä
- Lipunkantaja-palkinnon saajasta esitys 16.3. mennessä
- tuomarikoulutus alkaa Kajaanissa 26.3., muut seurat sopikaa ajankohdat
- ilmoittautuminen Tenavaleirille Sotkamoon alkanut, jäljellä 5.3. enää 22 paikkaa
- Kainuun Pesiksen kevätparlamentti 9.4.
- koululaisten Miljoona koppia-kisa 8.-11.5. joka kunnassa
- superpesiskausi alkaa 9.5. huippuottelulla Sotkamo-Vimpeli

Puhelinnumeroita:
Tuomarikoulutus: Juuso Hyvönen 040-748 7381
JPVT-koulutus ym. valmentajakoulutus: Saku Komulainen 050-560 5385
Lipunkantaja-palkinnot: Jorma Säkkinen 050-551 1160 (uusi sähköposti jorma.sakkinen@gmail.com)
Lady- ja harrastepesis: Tuija Järvelä 040-823 8169
PPL.n puheenjohtaja: Unto Väisänen 0400-581 089 (mukaan seuratilaisuuksiin)
Pesiskouluturnaukset: Erkki Oikarinen 044-284 8012
Pesiskoulujen ohjaus ja koulutus: Jenni

Kainuun Pesiksen uusi postiosoite: Kisatie 28   87250 KAJAANI