C- ja D-nuorten toinen training camp-päivä pidettiin Vuokatissa

27.3.2012


Kainuun Pesiksen ja Vuokatin urheiluopiston järjestämä C- ja D-ikäisten talven toinen training camp-päivä 17. maaliskuuta Vuokatissa houkutteli paikalle 24 junioria. Tammikuun ensimmäisessä tapahtumassa paikalla oli enimmäkseen KPK:n junioreita, mutta tällä kertaa osallistujakaarti koostui sotkamolaisista pelaajista. Jymyn C- ja D-pojat osallistuivat molemmat melkein koko joukkueen voimin ja D-tytöistä suurin osa oli myös edustettuna.

Sisältöjen puolesta Saku Komulaisen laatima paketti oli laaja ja oikeastaan koko lajin vaatima harjoituskaala (taito, fysiikka, nopeus, liikkuvuus, sisäpeli, ulkopeli) käytiin läpi. Treenipäivä antoi Komulaisen mukaan kattavan kuvan poikien ja tyttöjen "nykykunnosta" ja pelaajat olivat tyytyväisiä tehopäivään, joka käynnisti loppukevään sisäharjoittelun loppurutistuksen.

C-poikien osalta camp jatkui vielä sunnuntaille valmentaja Niko Sirviön johdolla, kun joukkue kokoontui aamulla palaveriin ja lajiharjoitukseen osana valmistautumista viikonlopun huipentaneeseen illan otteluun KPK:n C-poikia vastaan Kajaanin Pallohallissa.

Kainuun Pesiksen valmennusvastaava Komulainen kertoi keväälle olevan mahdollista järjestää vielä koulutustapahtumia nuoremmille junioreille, samalla hän kuitenkin toivoi usemman kainuulaisseuran aktivoituvan mukaan.