Miljoonia koppeja-kisa Kainuussa 8.-11.5.

23.4.2012

Pesäpallon Miljoonia koppeja-kisa järjestetään jälleen Kainuussa. Ajankohta on 8.-11.5. Kisaan kannustavat myös Sotkamon SuperJymyn pelaajat, jotka aloittavat tiistaina 24.4. kaksi viikkoa kestävän pesiksen esittelykierroksen kainuulaisiin kouluihin. Yhtenä tärkeänä aiheena on alakoulun 1-6-luokkalaisten Miljoonia koppeja-kisan esittely ja koulujen/luokkien mukaan innostaminen.

Miljoonia koppeja-kisa on alakoulun 1-6-luokkalaisten joukkuekisa. Kisa on koko luokan ja koko koulun yhteinen juttu, henkilökohtaista paremmuutta ei ratkaista. Silti jokaisella oppilaalla on tärkeä rooli, sillä yhteistulos syntyy koko luokan tekemisen tuloksena.

Miljoonia koppeja-kisalla on tarkoitus lisätä koululaisten liikuntaa niin välitunnilla kuin vapaa-aikanakin. Koppeja voi ottaa myös koulujen liikuntatunneilla kavereiden kanssa parittain heittelemällä tai yksin seinää vasten. Palloksi käy pesäpallon lisäksi tennispallo tai mikä tahansa muu pallo.

Koulut ilmoittautuvat kisaan 27.4. mennessä ja jakavat sitten tuloskortit oppilaille. Tulokset lasketaan päivittäin ja neljän päivän lopputulokset 11.5. Se koulu, joka kerää eniten koppeja/oppilas, saa palkinnoksi noin 1.000 euron pesäpallovälinesetin. Lisäksi kaikkien osallistuvien koulujen kesken arvotaan samanlainen pesisvälinepaketti.

Viime keväänä eniten koppeja sai kajaanilainen Jormuan koulu, yhteensä 89.461. Hyvä kakkonen oli kajaanilainen Lohtajan koulu 87.820 ja kolmonen sotkamolainen  Leivolan ala-aste 84.675 koppia. Eniten koppeja oppilasta kohti urakoi kuhmolainen Kontion koulu, 3.387. Kaikkiaan koppeja kertyi Kainuussa 397.022.

Sotkamon SuperJymy vauhdittaa Miljoonia koppeja-kisaa ensi ja seuraavalla viikolla kiertämällä kainuulaisia kouluja ja pitämällä näytösharjoituksia. Samalla superpesispelaajat jakavat vapaalippuja toukokuun koululaisotteluun SoJy-Alajärvi. Miljoonia koppeja-kisan järjestelyissä ovat mukana myös Kainuun Pesis ja sen jäsenseurat sekä Kainuun Sanomat, joka julkaisee tulokset päivittäin.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset 27.4. mennessä:http://www.miljooniakoppeja.net/.

Arvoisa koulun edustaja

Sotkamon SuperJymyn pelaajat aloittavat tiistaina 24.4. kaksi viikkoa kestävän pesiksen esittelykierroksen kainuulaisiin kouluihin. Yhtenä tärkeänä aiheena on alakoulun 1-6-luokkalaisten Miljoonia koppeja-kisan esittely ja koulujen/luokkien mukaan innostaminen.

Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet voit avata tästä linkistä. Toki kierroksen aikana puhutaan pesiksen muistakin tapahtumista, mm. Sotkamon superkaudesta ja pesiksen 90-vuotisjuhlavuoden huipentavasta Itä-Länsi-viikonlopusta 20.-22.7. Sotkamossa.

SuperJymyn pelaajat jakavat kierroksensa aikana myös vapaalippuja kotiotteluunsa. Tämä vapaakotiottelu on aikaisemmista tiedoista poiketen Mailan päivän eli helatorstain 17.5. ottelu Kiteen Palloa vastaan. Eli nyt koululausille jaossa olevat liput ovat helatorstain otteluun.

Vapaalippukampanja on valtakunnallinen. Tavoitteena on tehdä tuona päivänä yhden pelipäivän kaikkien aikojen katsojaennätys!

Hyvää pesiskevään jatkoa!

Kainuun Pesis
Jorma Säkkinen